Kespet-peltipäällysteet biodiesellaitokseen Singaporessa

Kespetin peltipäällysteitä biodiesellaitokseen Singaporeen

Eristysurakkaa johtanut Ari Takala kertoo, että yhteistyö Kespetin kanssa sujui täsmälleen sopimuksen mukaan ja laadukkaat, valmiit peltipäällysteet vähensivät paikallisen työvoiman tarvetta.

Kespet toimitti peltipäällysteet koko eristysurakkaa varten

Vuoden 2021 aikana Singaporeen on rakennettu biodiesellaitosta, jonka eristyshanketta johtaa suomalaisen Arme Oy:n Ari Takala. Arme Oy on kansainvälisesti toimiva urakointiyritys, joka toteuttaa vaativia eristysten ja telineiden rakentamishankkeita eri teollisuudenaloilla toimiville asiakkailleen.

“Meillä on täällä paikallisen firman kanssa yhteistyöyritys Arme Foster Singapore, jossa olen tällä hetkellä johtajana. Teemme puolet  koko suuren hankkeen eristyksistä. Kespet on toimittanut kaikki tälle työmaalle tarvittavat peltipäällysteet”, Takala kertoo.

Kyse on mittavasta projektista, jolla on suuri merkitys myös ympäristön kannalta. Biodiesellaitoksen rakentaminen on panostus ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun, ja saman tavoitteen eteen myös eristysalalla tehdään töitä. Eristäminen on yksi tärkeistä keinoista vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.

Pakkaustapaa myöten laadukas toimitus

Kespet oli Arme Oy:lle ja Takalalle tuttu jo ennen Singaporen projektia, joten luottamus sujuvaan yhteistyöhön oli hyvänä pohjana.

“Meillä on taustalla pitkä yhteistyö. Olemme käyttäneet Kespetin palveluja ja tuotteita monen vuoden ajan: esimerkiksi esivalmisteita, teräspuolen tuotteita ja profiilipeltiä. Tunnen melkein koko porukan entuudestaan ja olen ollut tyytyväinen yhteistyöhön”, Takala sanoo.

Singapore-projekti oli mittasuhteiltaan huomattavasti suurempi kuin aiemmat, mutta hyvin suunniteltuna kaikki sujui Takalan odotusten mukaisesti.

“Kespetillä Suomessa valmistettiin tarvitsemamme peltipäällysteet ja käyrät, pakattiin ne kontteihin ja lähetettiin meille. Iso toimitus sisälsi kaksi suurta kontillista tavaraa. Tein tilauksen kesäkuussa 2021, ja toimitus saatiin jo heinä-elokuulle.”

“Tavarat lähtivät Kespetiltä meille päin juuri kuten oli sovittu. Laivauksessa oli jonkin verran viivettä, mutta sitäkin osasimme ennakoida tilaamalla toimituksen hyvissä ajoin.”

“Toimitettujen tuotteiden laatu oli hyvä ja pakkaamiseen oli panostettu huolellisesti. Täällä Singaporessa laatukriteerit ovat vähän erilaiset. Kun näytin paikallisille, kuinka hyvin Kespetin tuotteet oli pakattu, he oikein ihmettelivät sitä. Ensimmäisen tilauksen nähtyään he sanoivat, että tilaa loputkin Kespetiltä”, Takala nauraa.

Etuina toimitusvarmuus ja työvoiman tarpeen pienentäminen

Kuten aiemmistakin yhteisistä hankkeista, Takala antaa tälläkin kertaa Kespetille hyvää palautetta.

“Yhteistyöstä jäi erittäin hyvä kokemus. Parasta Kespetin palvelussa ovat toimitusvarmuus ja hyvä tuotevalikoima. Myös toimitusajat ovat järkevät”, Takala tiivistää.

Covidin aiheuttamien rajoitusten takia peltipäällysteiden hankkiminen valmiina toi hankkeeseen tavallistakin enemmän hyötyjä.

“Singaporessa on tällä hetkellä todella tiukat rajoitukset maahanpääsyn suhteen ja siksi työvoimaa ei pystytä hankkimaan ulkomailta. Kun tilasimme peltipäällysteet Kespetiltä, pystyimme säästämään kaiken saatavilla olevan työvoiman muihin töihin. Voi olla, että kustannuksia tuli näin vähän enemmän, mutta samalla hyödyimme toimitusvarmuudesta ja siitä, että saimme työvoiman riittämään”, Takala perustelee.

“Jos Kespetin palvelu ja toimitukset pysyvät samalla tasolla jatkossakin ja hintataso inhimillisenä, yhteistyömme jatkuu varmasti tulevaisuudessakin.” 

Jos kiinnostuit tuotteistamme, kysy lisää myynnistämme tai ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella!

    Edellinen artikkeli

    Ympäristövastuullisuus ohjaa Kespetin toimintaa

    Meille ympäristövastuullisuus ei ole vain pieniä sivujuonteita työssämme, vaan se näkyy toiminnassamme kautta linjan – niin toimialassamme ja tuotteissamme kuin yksityiskohtaisemmissa toimintaperiaatteissammekin. Eristäminen on jo itsessään ympäristöteko.

    Seuraava artikkeli

    Kespetin vuosi 2021 – eteenpäin!

    Kurkistus Kespetin vuoteen 2021

    Viime vuoden aikana Kespetillä otettiin isoja askeleita kansainvälisille markkinoille. Samalla pidettiin kuitenkin mielessä se, että työntekijöiden hyvinvointi on tärkein pohja menestykselle. Sen ylläpitämiseksi tarvitaan pieniä askeleita koko ajan.