Äänieristämisen huipputuotteet Sonimass ja Caldifol P

Nykyaikaisilla äänieristystuotteilla ratkotaan tehokkaasti teollisuuden ja talotekniikan erilaiset melunhallintahaasteet.

Tuotteet LVI-äänieristämiseen ATISilta

Viemäreiden, ilmanvaihtokanavien ja muiden melua tuottavien kohteiden hyvä äänieristys on tärkeä osa rakennusten käyttömukavuutta, oli sitten kyse asuinrakennuksista tai teollisuuskohteista. Eristämiseen ei tarvita ihmeitä – vain oikeanlaiset eristystuotteet ja ammattimainen asennus.

Laajensimme Kespetin äänieristystuotteiden valikoimaa äskettäin erinomaisilla ATISin tuotteilla, joista SonoTuben esittelimmekin jo aiemmin. Nyt esittelyvuorossa ovat Sonimass ja Caldifol P, jotka SonoTuben tavoin myös sopivat viemäreiden, ilmanvaihtokanavien ja putkistojen eristämiseen. Lisäksi Sonimass ja Caldifol P toimivat mainiosti tärinänvaimennuksessa, kun putkissa tai kanavissa on häiritsevää resonanssia.

Kaikki kolme tuotetta ovat jo yksinään toimivia, mutta niitä voidaan myös yhdistellä keskenään. Näin saadaan aikaan erityisen hyvä äänieristys, joka pitää melun tehokkaasti poissa sieltä, missä sitä ei kaivata.

Sonimass – ääntä eristävä joustava matto

Sonimass on rakenteeltaan hyvin samantyyppinen kuin SonoTube, mutta muodoltaan mattomainen. Se koostuu polyeteenivaahtokerroksesta, raskaskumista ja alumiinifoliopinnasta.

Sonimassin rakenne sisältää seuraavat kerrokset:

  • pintana 30 μm alumiinifoliota – lasikuituvahvisteinen alumiini tai musta alumiini
  • 1,6 mm joustavaa raskaskumia
  • 10 mm polyeteenivaahtoa.

Kuten mitoista nähdään, tuotteen kokonaispaksuus jää alle 12 millimetriin. Sonimassin etu onkin sen ohuus: se säästää tilaa ja sopii ahtaisiinkin kohteisiin. Yleensä vaihtoehtona on 50 mm äänieriste, joten ero on huomattava.

Sonimassin höyrynpitävä kerros estää kondensoitumista, joten eriste sopii hyvin myös kylmiin lämpötiloihin. Sen käyttölämpötila on -30–65 ºC. Käyttömahdollisuudet ovat muutenkin monipuoliset: Sonimass sopii esimerkiksi viemäriputkien, sadevesiviemäreiden, ilmanvaihtokanavien ja lämmitysjärjestelmien äänieristämiseen. Sitä voidaan käyttää niin kaareville kuin suorillekin pinnoille.

Elastisten materiaaliensa ansiosta Sonimass on joustava ja siksi hyvin kestävä. Sitä on helppo leikata veitsellä ja asentaa kiinnittämällä alumiiniteipillä sekä teräslangalla. Lopuksi saumat teipataan alumiiniteipillä.

Caldifol P – kumimatto äänieristykseen ja tärinänvaimennukseen

Caldifol P on joustava termoplastinen massamatto, jota on saatavilla 2,5 mm, 3,5 mm ja 6 mm paksuuksina (paino neliömetriä kohden 5, 8 tai 14 kg). Ohuinta paksuutta lukuunottamatta matoissa on toisella puolella kangasmainen pinta. Väriltään Caldifol P on tummanharmaa ja sopii sisäkäyttöön, 80 °C lämpötiloihin saakka.

Tuotteesta on saatavana myös palonesto-ominaisuuksiltaan parempi versio, Caldifol FR (Fire Resistant).

Kuten Sonimasskin, Caldifol on erinomainen tuote viemäreiden ja kanavien äänieristämiseen. Näiden käyttötarkoitusten lisäksi se sopii esimerkiksi moottoreiden, teollisuuskoneiden, kompressorikaappien ja väliseinien äänieristykseksi.

Caldifol P:n leikkaaminen onnistuu veitsellä tai vannesahalla, ja kiinnitys tehdään kontaktiliimalla. Meluvuotojen välttämiseksi on tärkeää, että mattojen ja muiden aukkojen väliset saumat tiivistetään huolellisesti silikonikumimassalla.

Kun viemäreille tai kanaville halutaan erityisen hyvää äänieristystä, Caldifol P -eristekerros voidaan asentaa toisen eristeen alle tai päälle.

Tarvitsetko äänieristysratkaisua kohteeseesi?

Kysy meiltä lisää parhaista äänieristysratkaisuista. Kaikki ATISin äänieristystuotteet ovat saatavilla meiltä tilauksesta noin kahden viikon toimitusajalla.

Ota yhteyttä myyntiimme tai lähetä viesti alla olevalla lomakkeella.